tiistai 21. syyskuuta 2010

Tiistaiterveiset Sofiasta

Morientes!

Tunnustetaan heti kärkeen yksi asia: olen todella, todella väsynyt. Jostain käsittämättömästä syystä kosminen nopanheittäjä on päättänyt, että Iikka-poika lusii rapulaa 2-4 päivää. Tähän yhtälöön kun lisätään tanakasti kuorsaavat reissukaverit ja alitajuinen tunne siitä, että tehtävää on vielä paljon jäljellä, uni muuttuu tunnin mittaisiksi pätkiksi - vähän kuin armeijan ensimmäisinä öinä.

Univajetta ja pientä alkukankeutta (karvoja linssissä, kämmäilyä mikkien kanssa, väsyneenä spiikkailua - sitä tavallista starttinihkeyttä) lukuunottamatta mitään valittamista ei ole. Sofia tuntuu välittömästi tutulta ja silti samaan aikaan yllättävän eksoottiselta - pelkästään kyrillisten aakkosten käyttö lisää reissufiilistä kummasti (ja ämpyilyä kadunkulmissa).

Kiitos kaiken mainiosta sujuvuudesta kuuluu fikserillemme Tsetsulle, joka on pitänyt meistä huolta lähes liikuttavuuteen asti. En koskaan lakkaa yllättymästä siitä, kuinka käsittämättömän hienoa jengiä tämä planeetta on täynnä. Meidän piti eilen pelkästään lounastaa porukassa ja tuumailla tulevaa vuorikeikkaa, mutta joviaali bulgaariystävämme päätti heittää meidät Mt. Vitoshalle tiirailemaan Sofiaa yläilmoista. Jostain syystä päädyimme kiipeämään 2000 metrin korkeuteen t-paidat päällä ja lenkkitossut jalassa, mutta keikka oli ehdottomasti sen väärti.

Tänä aamuna aloitettiin ensimmäisellä suunnitellulla kuvauksella, joka meni kerrassaan erinomaisesti (tekniikkasähellystä lukuunottamatta). Näillä eväillä kun kolme viikkoa painetaan menemään niin hyvä tulloo!

Tiiratkaapa vuorifiiliksiä tästä klipistä, me lähdemme nauttimaan bulgarialaisen keittiön loistoantimista!

- Iikka

PS. Mainittakoon vielä sellainen juttu, että ekstraklippien perusteella ei kannata tehdä olettamuksia tulevan demon laadusta tai sisällöstä - ne ovat pelkästään matkapäiväkirjanomaisia vilautuksia niille, jotka haluavat seurata reissumme etenemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti