tiistai 12. huhtikuuta 2011

Millaista palautetta olemme saaneet?




Terve ja morons!

Kaksi viikkoa RailAwayn ensi-illasta on vierähtänyt ja tunnelmia voisi kuvata kuluneella sanaparilla: väsynyt mutta onnellinen. Vaikka itsekin tiesimme tehneemme enemmän asioita oikein kuin kertaakaan aikaisemmin, ovat katsojamäärät olleet meille huikea yllätys. Tällä hetkellä RailAway 3:n klippejä on katsottu Youtubessa 1700 kertaa (siis itse demon), Vimeossa napsahti tonni tohjoksi eilettäin ja Riemurasiassa ensimmäistä osaa (toista ja kolmatta ei jostain syystä suostuttu sivustolle ottamaan) yli 3200 kertaa. Facebookissa RA3:n linkkiä on jakanut 146 ihmistä, mikä on paljon. Facebookin faniryhmän määräkin on kasvanut mukavasti - kiitos teille kaikille katsojille, ensinäytökseen osallistujille, linkkien jakajille ja jeesaajille!

Katsojamäärä ei tietenkään kerro vielä ohjelman laadusta mitään (kuten Salatut elämät meille verevästi todistaa), joten oleellista on ohjelmasta saatu palaute - joka on järkiään ollut erittäin positiivista. Yleisin kehu on etenkin RailAway 2:n nähneiltä ollut "positiivinen yllätys" ja se, että viimeinkin RailAway näyttää ja tuntuu omalta ohjelmaltaan (eriäviäkin mielipiteitä toki esiintyy). Erityisen mukavaa on ollut hoksata, että suurin osa yleisöstä tuntuu ymmärtäneen, mitä ohjelmallamme halusimme sanoa.

Tässä muutama kommentti, jotka edustavat aika hyvin palautteen mediaania:

"Hyvää työtä! Tämä oli selkeästi paremmin toteutettu ja suunniteltu kuin Romanian jakso. Enpä löydä paljon lisättävää tästä jaksosta. Olette saanet selkeästi enemmän kokemusta kuvauksesta ja leikkaamisesta sitten viime jakson. Varmasti on jotain parannettavaa, mutta en nyt juuri osaa pukea sitä sanoiksi.

Keep up the good work!"


"Vau, positiivinen yllätys.
Pelkäsin wannabe-madventuresia mutta tuohan olikin hyvä pätkä. Nähty selvästi vaivaa kuvaamiseen ja leikkaamiseen. Kivaa että puhutte omalla äidinkielellä(murteella)."

"Hyvä oli! Pitkähkö pätkä, mutta ei mitään ongelmaa ollut jaksaa katsoa kokonaan, vangitsi siis katsojan mielenkiinnon. Loistavaa kuvaustyötä.. äänitys ois voinu olla vähän parempi tossa romaneihin liittyvässä haastattelussa (mies toimistossaan..) Sitä en tiedä löytyykö tällaiselle kysyntää telkkarin puolella. Mainoskanaville tuskin riittää mediaseksikkyys, mutta hyvinkin voisin kuvitella näkeväni Ylellä tällaisen asiapitoisen reppureissuohjelman. Enivei, tervemenoa tv-alalle!"

"Ei pahalla, mutta Madventures-estetiikka ynnä gestiikka on läsnä kokoajan. Tuosta alun karttazoomauksesta leikkauksiin. Koittakaa erottua hiukan enemmän MV-jätkistä, teette kuitenkin ohjelmaa eri kulttuuriympäristössä ja keskitytte enemmän itse matkustamisen kuvaamiseen, kuin ilmiöiden tutkiskeluun a la MV3. Silti, hienon pilotin(?) olette saaneet aikaan. Vielä hiukan omaleimaisuutta lisää, niin tästä tulee loistava! Tsemppiä ja onnea!"

"Keke:"Kattokaa ny näitä maisemia!", Iikka: "Eipä!".
Syvemmät plussat ja miinukset sikseen, legendaarista, erityisesti musat oli kohdillaan. Lähditte etsimään Bulgarian sydäntä ja löysitte sen, myös välititte sen meille katsojille. Ensimmäistä osaa näkemättömänä, löysitte mielestäni nyt vihdoin myös RailAwayn sielun ja sydämen, vaikka hattutemppua yritittekin siat. Haluan Bulgariaan, kiitos! :)"

"Noi näyttää sellasilt jätkilt et noita raiskattiin hanuriin 100 kertaa tuolla ja varastettiin jokainen tavara vähintään 50 kertaa"

"Huoh wnb madventures"

"Ur videos are mad positive , u know showing these places , sitting with ordinary village people eating and having fun its just beautiful , really inspiring ! Good job !"


Mitenkään kotimaista palautetta väheksymättä, kaikkein eniten sydäntä on lämmittänyt bulgarialaisten antama palaute, jossa RailAwayta on kiitelty Bulgarian näyttämistä realistisessa, kliseitä rikkovassa valossa. Erityisesti erään bulgarialaisystävämme sanat ovat paras palkinto, mitä pitkästä työrupeamastamme olemme saaneet: "Tuntuu käsittämättömältä, että kolme ulkomaalaista voi noin lyhyessä ajassa ymmärtää maastamme näin paljon".

Mutta tyytyväisyydessä möyriminen sikseen, kissa kiitoksilla elää! Koska katsojamäärien ja palautteen perusteella olemme osuneet lopultakin oikeaan, on aika lähteä viimeiseen rynnäkköön eli RailAwayn tarjoamiseen tuotantoyhtiöille. Tällä hetkellä vetämässä on tiedustelu kahdelle suomalaiselle tuotantoyhtiöille, joiden vastausta odotamme pukamat päristen ja täristen.

Miten tukijamme voivat jeesata RailAwayn läpimenoa? Hankkimalla meille mahdollisimman paljon yleisöä ja näkyvyyttä! Mitä laajempi kannatus ohjelmallamme on, sitä paremmin tuotantoyhtiöt ja kanavapomot hoksaavat, että suomalainen tv-tarjonta kaipaa muutakin kuin yliyksinkertaistettua jenkkiviihdettä ja tylsänpulskeaa ostoskeskus-realitya.

Auringonpaistetta kevääseen ja hymyä harmaaseen arkeen,

- Iikka

PS. Ai niin, tsekatkaapa tiivistetty RailAway-historiikki tästä lehtijutusta!