Vielä muutama päivä

Slovakian duo on pitänyt melkoista hiljaiseloa blogin suhteen, mikä on meikäläisellekin pettymys (ainoastaan siksi että minua kiinnostaisi nähdä ja kuulla, millaista meininkiä siellä pidetään). Toisaalta ymmärrän paremmin kuin hyvin Terhin ja Matiaksen bloginpäivittämisen harvaa tahtia: paitsi että kaksikko on korviaan myöten työn touhussa (Matias kertoi päivittäisen toiminnan kestävän aamukuudesta iltakuuteen), reissussa koneella istuminen jää yleensä minimiin. Ja näinhän sen pitää ollakin, Facebookia ja muita härviä ehtii pyöritellä kotomaassakin!

Vaikka olen itsekin pahasti intter net-riippuvainen (uutiset ja FB tsekataan joka aamu kännykällä lokaatiosta riippumatta), ulkomaankomennuksilla luotan perinteiseen ruutuvihkoon nettiblogien sijaan. Bloginteosta saattaa syntyä turhanpäiväisiä paineita ja reissussahan pyritään irroittautumaan kaikista pakoista. Lisäksi pitkä periodi vailla tietoyhteiskunnan tulvaa tekee eetvarttia itse kullekin.

Lyhyiden nettikeskusteluiden perusteella sekä Terhin että Matiaksen fiilis on tapissa ja molemmat odottavat kuumeisesti kuvaushommien alkamista. Viimeksi Matiaksen kanssa jutellessani tämä kertoi ulkoa kuuluvan jälleen kerran laukauksia: alueen väestöllä on tapana ammuskella ilmaan tuon tuosta. Eräs dokumenttiporukan tyypeistä oli lähtenyt jatkoille paikallisen metsästäjän kanssa ja saanut todistaa slovakialaista macho-kulttuuria: riistaheppu oli alkanut illan edetessä roimia ilmaan venäläisellä Mosin-Nagant -sotilaskiväärillä. Toivotaan, että kaksikko ilmestyy Brasoviin ilman ylimääräisiä rintakehässä irvisteleviä hengitysreikiä.

Kotimaankin tunnelmat ovat olleet ankarat: samaan nippuun on sidottu esituotannon säädön määrä, erittäin vahvaa stressiä, päivien äkkinäinen lyheneminen ja orastava flunssa viheliäisine oireineen ja tuo vihta painaa niskaa uskomattomalla draivilla. Hommat ovat onneksi pitkälti hoidossa: eilen käväisin ostamassa loputkin puuttuvista varusteista (joihin kuuluu mm. valkosipulijauhetta, hautakynttilöitä, Salmiakkikossua ja pimeässä loistavia vampyyrinhampaita - RailAwayn demo 2 tehdään ainoastaan goottiyleisöä ajatellen) ja ainoastaan yksi majapaikka on vielä varmistumatta (Brasovissa sijaitseva Aro Sport ilmoitti huoneiden olevan varattuina herroille Kivi, Matias ja Touvinen - saa nähdä pitääkö Terhin vaihtaa sukupuolta jotta päästään kirjautumaan sisään). Vielä pitäisi sopia kommunistikontaktin kanssa käytännön järjestelyistä, analysoida käsistä tovi ja tehdä lopullinen pakkaus, mutta muuten esituotanto alkaa olla tässä.

Stressi on jotain uskomatonta: normaalistikin ennen matkaa minulla on tapana pyöritellä kaikkia mahdollisia uhkakuvia pääkopan sisäpuolella, mutta nyt niitä on paljon aiempia kertoja enemmän. Eipä sinänsä ihme: kyse on kuitenkin tilanteesta, jossa monivuotisen unelman toteutuminen on lähempänä kuin koskaan. Jos kaikki menee putkeen, ei ole lainkaan mahdotonta, että sarjaa lähdetään oikeasti tekemään.

Se on onneksi varmaa, että neljän päivän kuluttua tuijotellessani pienenevää Helsinkiä alapuolellani ja reissumusan kaikuessa korvissa, ei mikään enää pelota, stressaa tai huoleta. Tien päällä ihmisen mieli on vapaa vastaanottamaan tulevat haasteet.

Dobri den!

Pahoitteluni blogitekstien vähäisestä määrästä, mutta yleinen säätö on pitänyt meidät hyvinkin kiireisenä! (eli ilmaisen oluen juominen, sekä kiireiseltä näyttäminen ilman perusteltua tekemistä...)

Saavuttiin siis tänne Stare Horyyn sunnuntai-iltana (pieni kylä Banska Bystrican lähellä, n. 15km metsään), eli viikko on vierähtänyt nopeammin kuin olisi edes voinut luulla. Saapuessamme tänne meille kerrottiin, että tälle viikolle ravintolaan on 150e piikki, jonka saamme tuhlata mihin vain haluamme. (ensi viikolle tulee uusi 150e piikki, heh) Lisäksi saatiin tälle viikolle 100e käyttörahaa räpylään, ja ensi viikolla siis sama. Hassu juttu vain on, ettei täällä saa rahaa menemään mihinkään. Kuten sanoin, kaikki on maksettu - eli tuossa tuo vihreä raha vain pyörii lompakontukkeena. Eikös olekin kaverit matkailu kallista? ;)

Ryhmiemme tarkoitus täällä on tehdä dokumenttielokuvia, ja jokaisen ryhmän 5 sekalaista jäsentä yrittävät puhaltaa yhteen hiileen. Omassa ryhmässäni on kaksi slovakialaista, yksi tsekki sekä yksi liettualainen. Slovakit eivät puhu englantia lainkaan, ja dokumenttielokuvan tekemisestä meillä kaikilla on oma mielipiteemme. Esimerkiksi kuvaaja haluaa ehdottomasti zoomata koko ajan, ja sillä aikaa mä itken verisiä kyyneleitä kun kukaan ei estä sitä. (meillä ei taida olla neljällä kasetilla vielä yhtään steadya kuvaa, hienoa..) Mä olen vakaasti sitä mieltä, että päätän vasta editoinnin jälkeen haluanko nimeäni koko tuotteeseen... :D Mut kerrotaanpa sitten miten kävi!

Niin ja jostainhan Matiaksen kanssa kaivettiin itsellemme flunssatkin. Olen tätäkin kirjoittaessani kääriytynyt peittoon ja tärisen nokka vuotaen. Yskään taitaa sekoittua verta, ja kylmyyden aallot sekoittuvat hetkittäin tuskaiseen hikeen. No, ehkä tämäkin tästä - illalla pitää lääkitä itseään teellä ja rommilla!

Matias on ottanut loistavia kuvia, mutta jätkä on nyt Spania Dolinassa kuvaamassa kaivosraunioita, joten en voi julkaista mitään maistiaisia. Pakotan sen kuitenki laittaan kuvia tänne ihan pikimmiten, joten elekäähän hättäilkö! Nyt taidan lähteä ottamaan pienet parantavat nokkaunet, että jaksaa riehua vielä illankin.

Hei ja moi, munavoi!
- Terhi

Kateus, tuo suomalaisen mielenlaadun ehtymätön biopolttoaine

Slovakiasta kajahtelee terveisiä: on omat hotellihuoneet, roima piikki hotellin ravintolassa ja muutenkin täysihoidolta kalskahtavaa meininkiä – älkää siis uskoko niitä tulevia selviytymiskertomuksia, joita Terhi ja Matias tulevat blogiin suoltamaan. Siellä ne makaavat lämpimänä vällyissä, vetävät järettömän hyvää slovakkiolutta naamariin ja nauravat paskaisesti meikäläiselle, joka ahdistuu kuuden aikaan tulevasta pimeästä, liukkaista autoteistä ja käsikirjoittamisen loputtomasta suosta. Voi tätä katkeruuden kalvavaa kalkkia, kateuden pistäväntuoksuista lipeää.

No ei. Tosiasiassa olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että molemmat treenaavat kuvallista ilmaisua ulkomaisissa oloissa ja saavat samalla pötkötellä luksuksen keskellä. Mutta reissukateus iskee aina, kun joku muu lähtee eikä itse pääse. Voi sitä myrtymyksen määrää kun Facebook täyttyy valkohiekkarantaisista valokuvista ja itsellä on tyytyminen jäiselle katukivetykselle levitettyyn soraan. Tätä kärvistelyä välttääkseni kehitän aina alitajuisen tai mahdollisesti jopa konkreettisemman suunnitelman tulevasta matkasta. Se ei poista oireita, mutta lievittää kuitenkin.

Merkillistä kyllä, reissukateus tuntuu olevan kaikkein kovin niillä jotka eivät itse matkusta. On lannistavaa kertoa omista matkasuunnitelmistaan sille tietylle kurapersielle, joka ensimmäisenä alkaa tuhahdella: ”Miten sulla on aina rahaa reissata, itsekin nostan opintolainaa eikä tässä mihinkään ulkomaille repeä...”. No ei varmana repeä, kun paalu palaa viikonloppuna pystäreihin ja lihatiskeihin, bemarin rassailuun ja känkkylöiden roiskeläppiin. Hämmentävän suuren osan ajatuksissa reissaajanuori on jonkin sortin kultapossu, yhteiskunnan loinen tai hippiretku vapaamatkustaja – valtaosa suomalaisista ei tiedä, ettei matkailu ole hirvittävästi kalliimpi harrastus kuin mikään muukaan, mikäli osaa säästää, säätää ja sopeutua. Ja kun pakettimatkailussa parin viikon Thaimaankeikasta saa pulittaa reilusti yli tonnin, onhan se käsittämätöntä miten joku pärjää samalla rahalla parikin kuukautta ulkomailla.

Toisilla reissukateus pompsahtelee pintaan ennakkoluuloisena päivittelynä: ”Miten sinä sinne ilkeät lähteä, eikö siellä ole niitä hirveitä ötököitä ja rosvoja ja vaikka mitä?”. Ne reissaajat, jotka kulkevat pakettimatkakohteiden ulkopuolella, törmäävät tähän ilmiöön tuon tuosta. Kun itse pyrkii selittämään, miten tajuttoman siistiä on istua kynttilänvalossa kilometrien levyisen joen rannalla ja kuunnella takapihan sammakko-orkesteria, keskustelukumppani alkaa kaivaa esiin paratiisin käärmeitä. Eikö siellä ole hirveän kuuma? Eikö ne torakat tule ihan joka paikkaan? Miten voitte luottaa niihin paikallisiin, nehän varastaa kaiken minkä irti lähtee? Suurin osa näistä päivittelijöistä haluaisi itsekin suunnata perinteisten kuvioiden ulkopuolelle, mutta tahtoa ja uskallusta ei ole tarpeeksi – sitten kyseenalaistetaan toisten kokemusten mielekkyys ja saadaan oma arki tuntumaan arvokkaalta ja turvalliselta.

Jokainen reissaaja tietää sen, että rahaa järjestyy matkahommiin aina ja olosuhteista selviää oikealla asenteella. Kateellisuusnillittäjät verhoavat käytännön syihin sen yksinkertaisen tosiasian, että heiltä puuttuu munaa lähteä omalta mukavuusalueeltaan. Älä kadehdi vaan luo kateutta - meikäläinenkin sietää juuri ja juuri Slovakiasta kuuluvaa riemuvirttä sen tiedon varassa, että kohta mennään itsekin!

Tahdon nähdä tulen jonka savua jo haistelen - kiitorata on kuuma

Nyt kun kaikki pahin pakkaaminen ja lähtösäätö alkaa olla hallinnassa, voin hetkeksi pysähtyä tietokoneen ääreen kokoamaan itseni ja ajatukseni. Lähtö Slovakiaan on siis noin parin tunnin päästä, ja tuntuu että kaikki on vieläkin hajallaan - vaikka toivon kovasti, ettei ole!

Ympäri mun kämppää lojuu muistiinpanoja pakkailuista. Niiden perusteella saa sitten helposti kamansa nakattua rinkkaan ja koko hommaan tuhrautuu noin puolet vähemmän aikaa mitä satunnaisella tavaroiden haalimisella. Viimeisimmät muistiinpanot koskevat lähinnä asunnon kuntoa: roskien vienti, jääkaapin tyhjennys, tiskien tiskaus, kasvien kastelu (niiden harvojen, jotka vielä ovat sinnikkäästi elossa!), pullojen vieminen kauppaan, ei mainoksia-kyltti oveen. Odotan innolla mitä unohdan - sen minkä asuntoonsa mätänemään jättää, se kuukauden päästä sinua ovella moikkaa kun tulet takaisin....

Keskiviikkona tuli sitten pidettyä vahingossa läksiäisjuhlatkin - mikä tahansa syy pippaloihin kelpaa meikäläiselle! Tarkoitus oli pitää parin henkilön illanistujaiset, mutta lopulta laskin 33 neliön yksiöstäni 17 juhlavierasta. Oli mahtavat kemut! Ja pahoitteluni heille, jotka kokevat jääneensä ilman kutsua - nämä juhlat tapahtuivat siis täysin spontaanisti ja puolivahingossa, täysin suunnittelematta. Lupaan, että jos tältä reissulta taas hengissä selviää niin sitten pidetään tervetulojuhlat, jonne lupaan käskeä kaikki ketkä tiedän - ja vähän muitakin... (niin ja pikkuvinkki: älkää missään nimessä ikinä pitäkö läksiäisiä lähtöä edeltävänä päivänä. Asunto näytti olevan tornadon jäljiltä, ja se mun päässä jyskyttävä tango deliriumki vain nopeutti tahtiaan seuraavan illan mittaan....)

Mutta nyt on lähdettävä haistelemaan maailman tuulia ja aiheuttamaan kauhua ja pahennusta muihin kulttuureihin. Pysykäähän linjoilla, lupaamme että mahdollisuuksien mukaan tämän päivityksen jälkeen ainakin meidän kaksikolta (nappaan nimittäin Matiaksenkin mukaan!) mahdollisuuksien mukaan alkaa puskea tänne myös videoklippejä ja kuvia. Tiedän; tuskin maltatte odottaa! ;)

sisko tahtoisin jäädä
mutta moottoritie on kuuma
kaupunkien valot mulle huutaa
tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa
sä olet mulle unelmaa mutta maailma on totta

- Terhi (ja Matias)

Hajanaisia ajatelmia säädön kurimuksesta

RailAway on kohta kävelyiässä - noin 12 kuukautta sitten starttasimme hommat. Sen jälkeen ei ole kulunut päivääkään, ettei proggis olisi ollut jollain tapaa mielen päällä. Vaikka nyt ollaan jo kakkosdemon tuotannon kynnyksellä, tekemistä on loputtomasti ja stressiarvot veressä huutavat hoosiannaa.

Terhin ja Matiaksen tie käy kohti Slovakiaa sunnuntaina (kaksikko osallistuu intensiiviselle dokkarikurssille ennen matkan alkua) ja esituotannon loppuvaiheet ovat vahvasti käsillä. Homma pelaa kaikilla sektoreilla ja viime viikon kiivaan kinastelun jälkeen demokratia toimii jengissä entistä paremmin - nyt kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen eivätkä omiin muniinsa/munanjohtimiinsa. Käsikirjoitus on valmiinpuoleinen, matkasuunnitelma lyöty lukkoon ja lennot varattu, mutta vielä tekemistä piisaa - skriptin lopullinen hiominen, reilikorttien hakeminen, varusteiden pakkaaminen, miljoonat tuotannolliset paperihommat ja kuvauslupien hankkiminen Euroopan ankarimmilta byrokraateilta (diktatuuri kun tykkää valvoa, miten heistä maailmalla puhutaan)...

Matkan alkusäätöjen aiheuttama paine, stressi ja ahdistuneisuuden tunne ovat tuttuja jokaiselle pidempää keikkaa heittäneelle. Vaikka kuinka käynnistäisi matkasuunnittelun hyvissä ajoin, siitä huolimatta viimeiset kaksi-kolme viikkoa (toki persoonasta riippuen) menevät hillittömän lähtösäädön parissa. Leikkaa tukka, hommaa vakuutus, punnitse rinkka, aja trekkikengät sisään, hyvästele kaverit - lista tuntuu loputtomalta eikä lyhene millään. Yöllä mielessä pyörii pelko ja ahdistus: mitä on unohtumassa, mitä jos koko reissun onnistuminen onkin kiinni siitä yhdestä pienestä jutusta jota en muista?

Kuten yleensä, stressaaminen tulevista tapahtumista on totaalisen turhaa - niiden sujumista ei voi ennustaa, mutta niihin voi valmistautua toimimalla järkevästi. Hyvä konsti säätöstressin niittaamiseen on tehdä itselleen selkeä, riittävän väljä ja kaiken olennaisen kattava to-do-lista, joka antaa riittävästi aikaa kaikkien askareiden suorittamiseen. Ja tämä lista kannattaa hahmotella paperille jo siinä vaiheessa, kun lennot ovat varatut ja reissuunlähtö varmistunut, ei kuukausi ennen lähtöä (esimerkiksi rokoteohjelmat saattavat olla parikin kuukautta pitkiä kaikkine tehosteineen).

Kun sitten seistä töröttää rinkka selässä Helsinki-Vantaalla, matkaanlähdön ainutlaatuinen fiilis on täysi, tyydyttävä ja totaalinen, kun tietää hommien olevan kaikin puolin reilassa. Siinä vaiheessa ahdistuneisuus katoaa ja mielen täyttää seikkailu - nyt mennään eikä meinata!

Tuota tunnetta odotellessa nämä kaksi ja puoli säätöviikkoa kuluvat siivillä.

Reissukemia ja kaverit - myrskyä myrskyn edellä!

Sillä aikaa kun pojat nyhersivät tänne reissublogiin edellistä viestiä kotisohviltaan ja kehottivat jengiä lähtemään ulkomaailmaan empimisen sijaan, kiersi tämä tyttö ympäri Suomea kiskot höyryten. Että semmosia matkalle vannoutuneita ryhmänjäseniä meillä on nää pojat, oikeita reissukuninkaita! Kuunnelkaa vaan joo niiltä kuumimmat menovinkit ja matkaohjeet!

Vakavasti ottaen jokainen tyyppi tässä projektissa on kuitenkin paiskinut omalla tahollaan määrättyjä hommia ihan kunnolla. Iikka on sauhunnut menemään tehden aivan kaikkea mitä kuvitella voi, Matias on säätänyt kalustoa sormet verillä ja Julia on luultavasti silmät kierossa vääntänyt meille graffaa ja sykkiviä palloja. Mä itse olen onnistunut vain näyttämään onnistuneesti siltä, etten saa mitään aikaiseksi omilta menoiltani, joten se mitä sitten tapahtui olikin jo ihan odotettavissa...

Eli homma kärjistyi nyt siihen, että päätimme lopettaa koko tämän tuhoontuomitun Railaway-ohjelman tekemisen ja peruimme varatut lentomme ulkomaille. Emme puhu enää keskenämme, ja alamme kukin keskittyä tahoillamme omien urasuunnitelmiemme rakentamiseen.

... NOOOT! Hahahaha! Mä vaan pelleilin! Siellä jo ihmiset taputti käsiään että jes, johan noista päästiin, mutta ikävä kertoa, että se oli vaan linjallemme tuttu paska vitsi! (sääli ettei asiaankuuluvaa illistelyä ja naamanvääntelyä voi toteuttaa näin tekstimuodossa...)

Tosin vitsissäni oli myös osa totta, sillä mä tosiaan mökötin kokonaisen yhden vuorokauden. Ryhmässä, joka koostuu neljästä vahvasta persoonasta, on vaikea välttää yhteenottoja - jos ne vältetään, niin varmasti ainakin pinnan alla kuplii. Sen takia ollaan otettu ikään kuin tavaksikin myllyttää toisiamme välillä aivan kunnolla, sanoja säästelemättä. Taitaapa osa kiukusta olla tallennettuna nauhoitteillekin... (luuliko joku tosiaan, että suurin kritiikki ryhmäämme kohtaan tulis jostain sieltä ulkopuolelta? luulitte väärin!)

Asiat siis kärjistyivät kunnon kipakkaan yhteenottoon, josta ei puuttunut ärräpäitä eikä draamaa. Sääli vain, ettei noista jätkistä näytä pääsevän eroon vaikka niitä kuinka pyörittäis sanamyllyssä... Ei kulunut kauaakaan, kun raivon kuumentamat tunteet jo taas kerran viilenivät normaalitasolle - liekö juuri Ouluun sataneella ensilumella jotain tekemistä asian kanssa.

Perimmäinen syy miksi nostin tällaiseen aiheen esille on se, ettei homma ole aina yhtä seesteistä kuin miltä se ehkä päällepäin näyttäytyy. Hommat tuppaavat kärjistymään varsinkin ulkomailla, ja iloisten Facebook-reissukuvien takana voi olla hyvinkin epäonnistunut loma idiootiksi osoittautuneen toverin kanssa. Ei ole mikään uusi reissutarina, ettei esimerkiksi reilille lähtenyt paras kaveri enää kannakaan kyseistä titteliä reissun päätyttyä. Erilaiset kiinnostuksenkohteet, erilainen tapa käsitellä stressiä ja vastoinkäymisiä, sekä matkan aikana reissukumppanista paljastuvat pimeät puolet voivat olla hyvinkin tuhoisa yhdistelmä ystävyyssuhteelle.

Mutta älkääs peljästykö! Toisaalta reissu on loistava tapa myös kokeilla ihmissuhteen kestävyyttä, ja voisinkin kokemuksesta sanoa yhteisen reissun olevan niin vahva ystävyyden mittari, että jos siitä selviää, selviää lähes mistä vain. Jokaisen myllytyksen päätteeksi tämäkin reissuporukka on ottanut fyysistä kontaktia nyrkkien sijaan pitkillä halauksilla, ja hetkeä myöhemmin riidan aiheuttaneille asioille on voinut jo nauraakin.

Osalla ryhmästä on nyt 10 päivää reissun starttaamiseen, joten katsotaanpa naurattaako vielä silloin. Ja jos naurattaa, niin kenellä...

Antoisia ja onnellisesti päättyviä riitoja kaikille toivottaen, Terhi

RailAwayn reilivinkit 1: Haaveilu

”Olis siistiä lähtiä reissuun, vaan ku ei ole rahhaa eikä oikein aikaakaan ja eikö ne kerjäläiset tuu justiinsa sieltä…mahtavaa kyllä olis lähtiä vaan ehtiihän sitä myöhemminkin…”

Paskat ehtii. Tai saattaa ehtiä, mutta koskaan ihmisellä ei ole tarpeeksi tunteja ja euroja tai maailmalla niin auvoisaa tilannetta, että nuo kriteerit täyttyisivät. Paras RailAwayn porukan korviin kantautunut selitys Aasian reissusta kieltäytymiseen kuului ”No kun siellä on niitä thaimaalaisia huoria…”.

Jos sisälle syttyy reissukipinä, sitä ei saa tukahduttaa! Tuo mahtava kipristely on vienyt tämänkin porukan immeisiä kolmelle eri mantereelle ja yli kahteenkymmeneen valtioon. Paras tapa ruokkia liekkiä on jatkuva reissuhaaveilu ja siitä on noviisinkin hyvä startata.

Ensimmäisen matkakohteen valinnassa ei kannata rääkätä itseään: unohda ”kokeneiden trävellereiden” kommentit pilalle turistisoituneista kohteista ja muu yleinen kätinä. Matkailun viehätys rakentuu omakohtaiselle kokemiselle ja omien kokemuksien korostamiseen liittyy harmillisen monesti muiden elämysten vähättely.

Omien kokemusten ylentäminen ja muiden sylkeminen synnyttää vastenmielisen termin ”väärin matkustettu”. Tätä syytöstä ei koskaan esitetä suoraan, vaan se kohdistetaan märkäkorvalle kohdetta, majoituksia, harrasteita sekä ruokakokemuksia vähättelemällä ja arvostelemalla. Pakettimatkakohteet ovat automaattisesti Anuksen Karjalasta, hotellissa nukkuminen on turistin hommaa ja Mäkkärissä ei saa syödä vaikka kaikki muut lafkat olisivat kiinni ja takana vuorokauden junamatka ankarassa ripulissa.

Törkeimpiä tylyttäjiä ovat yhden pidemmän matkan tehneet reissaajat, jotka ovat mielestään riittävän kokeneita sanomaan muille, mitä tehdä ja minne mennä (paradoksaalista on se, että nämä samat ihmiset eivät halua sinun tunkevan heidän tontilleen). Kitisijät ovat unohtaneet ensireissun jatkuvan tunnevyöryn, joka tekee kaikesta uudesta automaattisesti mahtavaa ja ainutlaatuista. Jätä tämä kuppikunta märmättämään keskenään ja haaveile miten haluat.

Kun kipinä ensimmäisen kerran syttyy, ei lentoja tarvitse varata samana iltana (esimerkiksi Iikalla on suuria vaikeuksia hillitä itseään innostuksissaan – onneksi muu ryhmä palauttaa herra Visionäärin maan pinnalle). Anna mielen mennä. Jos pitää nähdä yksi paikka ennen kuolemaa, mikä se on? Jos se on Pariisi, ala haaveilla äläkä anna kenenkään lannistaa innostustasi. Matkailussa on kyse omasta ajasta ja henkilökohtaisista kokemuksista, joten nyt saa olla itsekäs!

Lueskele foorumeita (vaikkapa LP:n Thorn Treetä, Pallontallaajia tai Strandedia), leiki Google Earthilla, lue reissublogeja ja selaa alueesta kertovaa matkakirjallisuutta (osia Lonely Planetin oppaista voi lukea ilmaiseksi täällä). Ime vaikutteita kaikkialta. Kokonaiskuvan hahmottamisen jälkeen voi alkaa tarkemman suunnittelun.

Älä ahdista itseäsi nurkkaan heti alussa – siten haaveet konkretisoituvat varmemmin.

Seuraavassa reissuvinkkiosiossa annetaan konkreettisempia ohjeita matkan suunnitteluun.