Slovakiasta kajahtelee terveisiä: on omat hotellihuoneet, roima piikki hotellin ravintolassa ja muutenkin täysihoidolta kalskahtavaa meininkiä – älkää siis uskoko niitä tulevia selviytymiskertomuksia, joita Terhi ja Matias tulevat blogiin suoltamaan. Siellä ne makaavat lämpimänä vällyissä, vetävät järettömän hyvää slovakkiolutta naamariin ja nauravat paskaisesti meikäläiselle, joka ahdistuu kuuden aikaan tulevasta pimeästä, liukkaista autoteistä ja käsikirjoittamisen loputtomasta suosta. Voi tätä katkeruuden kalvavaa kalkkia, kateuden pistäväntuoksuista lipeää.
No ei. Tosiasiassa olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että molemmat treenaavat kuvallista ilmaisua ulkomaisissa oloissa ja saavat samalla pötkötellä luksuksen keskellä. Mutta reissukateus iskee aina, kun joku muu lähtee eikä itse pääse. Voi sitä myrtymyksen määrää kun Facebook täyttyy valkohiekkarantaisista valokuvista ja itsellä on tyytyminen jäiselle katukivetykselle levitettyyn soraan. Tätä kärvistelyä välttääkseni kehitän aina alitajuisen tai mahdollisesti jopa konkreettisemman suunnitelman tulevasta matkasta. Se ei poista oireita, mutta lievittää kuitenkin.
Merkillistä kyllä, reissukateus tuntuu olevan kaikkein kovin niillä jotka eivät itse matkusta. On lannistavaa kertoa omista matkasuunnitelmistaan sille tietylle kurapersielle, joka ensimmäisenä alkaa tuhahdella: ”Miten sulla on aina rahaa reissata, itsekin nostan opintolainaa eikä tässä mihinkään ulkomaille repeä...”. No ei varmana repeä, kun paalu palaa viikonloppuna pystäreihin ja lihatiskeihin, bemarin rassailuun ja känkkylöiden roiskeläppiin. Hämmentävän suuren osan ajatuksissa reissaajanuori on jonkin sortin kultapossu, yhteiskunnan loinen tai hippiretku vapaamatkustaja – valtaosa suomalaisista ei tiedä, ettei matkailu ole hirvittävästi kalliimpi harrastus kuin mikään muukaan, mikäli osaa säästää, säätää ja sopeutua. Ja kun pakettimatkailussa parin viikon Thaimaankeikasta saa pulittaa reilusti yli tonnin, onhan se käsittämätöntä miten joku pärjää samalla rahalla parikin kuukautta ulkomailla.
Toisilla reissukateus pompsahtelee pintaan ennakkoluuloisena päivittelynä: ”Miten sinä sinne ilkeät lähteä, eikö siellä ole niitä hirveitä ötököitä ja rosvoja ja vaikka mitä?”. Ne reissaajat, jotka kulkevat pakettimatkakohteiden ulkopuolella, törmäävät tähän ilmiöön tuon tuosta. Kun itse pyrkii selittämään, miten tajuttoman siistiä on istua kynttilänvalossa kilometrien levyisen joen rannalla ja kuunnella takapihan sammakko-orkesteria, keskustelukumppani alkaa kaivaa esiin paratiisin käärmeitä. Eikö siellä ole hirveän kuuma? Eikö ne torakat tule ihan joka paikkaan? Miten voitte luottaa niihin paikallisiin, nehän varastaa kaiken minkä irti lähtee? Suurin osa näistä päivittelijöistä haluaisi itsekin suunnata perinteisten kuvioiden ulkopuolelle, mutta tahtoa ja uskallusta ei ole tarpeeksi – sitten kyseenalaistetaan toisten kokemusten mielekkyys ja saadaan oma arki tuntumaan arvokkaalta ja turvalliselta.
Jokainen reissaaja tietää sen, että rahaa järjestyy matkahommiin aina ja olosuhteista selviää oikealla asenteella. Kateellisuusnillittäjät verhoavat käytännön syihin sen yksinkertaisen tosiasian, että heiltä puuttuu munaa lähteä omalta mukavuusalueeltaan. Älä kadehdi vaan luo kateutta - meikäläinenkin sietää juuri ja juuri Slovakiasta kuuluvaa riemuvirttä sen tiedon varassa, että kohta mennään itsekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti