torstai 24. joulukuuta 2009

RailAwayn Romania-demon traileri netissä!

Joulun kunniaksi julkaisemme parisen viikkoa sitten valmistuneen trailerin!

Trailerin voi katsoa tästä: http://www.youtube.com/watch?v=MU8deIKtoCE

Leppoisaa joulunseutua, villejä välipäiviä ja reissuntäyteistä vuotta 2010 toivottaa koko RailAwayn poppoo!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Kiitos tästä vuodesta

Pakkanen alkaa viimein hellittää, Oulun taivaalle hiljalleen lipuva pilvimassa estää lämpöä karkaamasta ja ihmisiä lannistumasta kylmyyteen. Tänään on ensimmäinen arkipäivä kuukauteen, kun en ole taapertanut toppavarusteissa kohti Kotkantien yksikköä ja kahdeksantuntista Final Cut Pro -hetkeä. Ei, demo ei ole vielä valmis, mutta pääpiirteissään homma alkaa näyttää selvältä.

Leikkaus on muutamaa pikkuhiomista vaille valmis, minkä jälkeen Matias alkaa määrittää värejä ja korjata ääniä. Terhi jatkaa ekstrojen parissa puurtamista ja lopullisena silauksena DVD:lle värkätään myös kommenttiraita. Vaikka omakehu onkin suomalaisessa kulttuurissa rumaa ja paheksuttavaa, on silti pakko olla hiljaisen tyytyväinen: 15 tuntia materiaalia on puserrettu 30-minuuttiseksi kokonaisuudeksi, jossa onnistuimme paikkaamaan monia edellisen demon puutteita. Viikko sitten esitimme OAMK:n Showtime-tilaisuudessa 9 minuutin kohtauksen Bucegin vuoristokeikasta ja palaute oli innostunutta ja innostavaa. Siitä vilpitön kiitos.

Nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja todeta, että vuosi RailAwayn parissa on vierähtänyt. Vuodenkierto on pitänyt sisällään kaksi hienoa kuvausmatkaa, lukuisia epätoivoisia vitutuksen kurimuksia, hillitöntä räkänaurua ja ennen kaikkea lujaa, määrätietoista työtä. Olemme tehneet duunia jatkuvan paineen alaisena, koska edelleenkään meillä ei ole mitään takeita siitä, mikä on ohjelmamme tilanne vuoden päästä. Niin pitkä matka on kuitenkin kuljettu, ettei vaihtoehtoja ole kuin yksi: eteenpäin.

Kiitokset kaikille meitä tukeneille, opettaneille, rahallisesti avustaneille, tsempanneille, hajoilua ymmärtäneille, tavaroita lainanneille, tunnusmusiikkia säveltäneille ja kaikille muille. Ilman teitä emme olisi päässeet Oulua kauemmaksi ja unelman toteuttaminen ei olisi ollut mahdollista. Jokaisen yksittäisen ihmisen myötävaikutus demon valmistumiseksi on ollut korvaamaton osa kokonaisuutta.

Nyt RailAway siirtyy ansaitulle joululomalle (tai no, välipäivinä on varmaan jo pakko palata edittipöydän ääreen) ja palaa eetteriin taas vuodenvaihteen jälkeen. Leppoisat lomanseudut, hilpeät hanukat, joviaalit joulut ja uljaat uudenvuodet teille kaikille!

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Long time, no see!

Aivan ensimmäiseksi pahoiteltakoon pitkää informaatiokatkosta - Romaniassa velloneen paniikin jälkeen ei ole meistä tässä blogissa kuulunut pihaustakaan. Syitä on monia, mutta jätettäköön ne erittelemättä ja vedottakoot pelkkään laiskuuteen!

Selvisimme siis reissusta elossa, kaikki kolme pallopäätä. Meikäläinen ja Matias viihdyimme Brasovilaisessa sairaalassa huimat neljä ja puoli päivää, kunnes maltoimme lähteä sieltä pois. Kokemus oli kyllä vertaansa vailla, ja tapauksesta kirjoittelivat niin paikallislehti Kaleva kuin mm. Iltalehtikin. (jos ei naamaansa saa iltapäivälehtien kanteen, niin eihän se silloin ole reissu eikä mikään!) H1N1-epäilyt osoittautuivat onneksemme tyhjiksi ja pääsimme ulos polilta. Lähtiessä mulla oli vielä aika kovia vatsakipuja ja luultavasti vähän kuumettakin, mutta huijattiin kuumemittaria ottamalla se pois kainalosta ja tuskanirvistelyn sijaan tyydyin vain hymyilemään hoitajille ja vakuuttelemaan hyvää terveyttäni. Ei tehnyt enää mieli jäädä sairaalaan, vaan lähinnä päästä edes ulos kuolemaan - oli tauti mikä hyvänsä!

Niinpä koulumme pyynnöstä (ja kustannuksella..) tilasimmekin pikaisesti uudet lennot takaisin Suomeen, jotta pääsisimme hyvään hoitoon. Reissun loppupuoli kaatui siis vähän turvalleen, mutta minkäs tekee - niin sankari ei allekirjoittanutkaan ole, että lähtisi puolikuntoisena leikkimään suurensuurta seikkailijaa. Näinpä matkustimme siis Bukarestin kautta takaisin Ouluun - totta kai lentoyhtiömme vielä ehti laukkummekin johonkin kadottaa tuolla välillä. Onneksi ne saapuivat seuraavana päivänä saapumisestamme kotiin.

Oulussa meikä paineli suorinta tietä yksityiselle lääkäriasemalle selvittämään heti, mikä mua vaivaa. Niinpä meikästä otettiin lähestulkoon varmaan kaikki mahdolliset testit mitä ottaa voi, ja lopulta esimerkiksi kummatkin käsitaipeeni olivat jo niin pisteltyjä, että hyvä kun kädet taipuivat mihinkään suuntaan...

Kaiken tämän jälkeen en edes tiedä mitä musta löytyi, mutta ainakin kampylobakteeriin söin lääkitystä. Kyseinen sairaus on ulkomailla käsittääkseni melko yleinen, ja sen voi saada mm. likaisesta vedestä tai huonosti kypsennetystä lihasta. Oikealla hoidolla se olisi talttunut jopa tunneissa, mutta eihän meikäläistä siellä Romaniassa tällaisten varalta hoidettu, koska uskoivat niin pyhästi siihen että kannan sikaflunssaa. No, eipä se auta enää jossitella, nähty ja koettu! Mistä lie olen saanut viruksen kehooni, se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Reilua toki on se, ettei pojilla ollut mitään oireita mistään vastaavasta :D Eli olen mennyt itse työntämään suuhuni jotain, mitä ei olisi pitänyt... great!

Nyt sitten onkin vietetty aikaa vain editoimassa kasaan saatua materiaalia ja miettimässä kuumeisesti tuleeko tästä nyt mitään vaiko eikö tule. Itseänihän on ainakin kovasti naurattanut, joten myöhemmin näkee kuinka paljon muita!

Vaikka kuvausreissu onkin ohi, pysykäähän linjoilla! Uusia matkoja on kovasti suunnitteilla, sillä esimerkiksi Iikka ja meitä kotisuomessa kovasti tsempannu graafikkomme Julia ovat lähdössä muutaman kuukauden päästä kiertämään Indoja ja muita asiaankuuluvia hoodeja. Sitä ennen itse yritän päästä käymään vaikkapa Espanjassa, ja Matiaksesta nyt ei kukaan ota selvää. Sehän saattaa ampaista vaikka kuuhun....

Kuulemisiin!
- Terhi

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Karanteenissa Brasovissa

Kirjoittelen tämän tekstin nopsaan, sillä aikaa on vähän. Istun Brasovin KFC:ssa ilmaisen wlanin vuoksi ja yritän selvittää, miten pääsisimme mahdollisimman nopeasti Suomeen. Tapahtumat ovat ottaneet odottamattoman käänteen ja kuten Facebookissa todettiin, tällä hetkellä demo kakkosta käsikirjoitetaan jostain muualta käsin.

Terhin viimeisen blogimerkinnän jälkeen siirryimme Braniin ja kuvasimme siellä monia hyviä kohtauksia - koetuksi tuli kävely karhumetsässä, myrsky vuoristossa ja yöpyminen hylätyssä kummitustalossa keskellä erämaata. Nämä olivat kuitenkin kevyitä koettelemuksia viime vuorokauden tapahtumiin verrattuna.

Terhi oli kärsinyt useita päiviä voimakkaasta mahakivusta, ja eilen hänelle alkoi yhtäkkisesti nousta korkea kuume. Tämä oli hälyttävä oire, koska Terhi ei käytännössä koskaan flunssassa kuumeile. Nyt lämpö nousi yli 39 asteen ja muut oireet marssivat perässä: lihaskipua, silmien kuumottelua, voimattomuutta ja hengitysvaikeuksia. Koska Romaniassa sikainfluenssa on levinnyt viime viikkoina räjähdysmäisesti, päätimme ottaa tilanteen vakavasti.

Koska emme tienneet miten potentiaalisissa H1N1 -tapauksissa tulee ulkomailla toimia, soitimme Suomen ulkoministeriöön ja sieltä meidät yhdistettiin konsulille, jonka käytös oli suorastaan pöyristyttävän epäammattimaista: luurissa kyseltiin miksi ylipäätään olimme soittaneet ja väitettiin kivenkovaan, että Branissa on oltava lääkäri. Noh, kyseessä on 5600 asukkaan pieni maalaiskylä, joten tiesimme virkailijan olevan väärässä. Herätimme isäntäperheemme ja yritimme elekielellä ja ontuvalla romanialla selittää tilanteemme (täällähän englanninkielentaito on enemmän poikkeus kuin sääntö). Siinä vaiheessa kun kirjoitimme ylös kuumelukemat (tuossa vaiheessa 39.23), hommaan tuli vauhtia ja aspiriinin tarjoaminen vaihtui lanssikyydin tilaamiseen.

Ambulanssi saapui tuntia myöhemmin ja sen henkilökunta käyttäytyi todella passiivisesti ja vittumaisesti (Terhi kertoi myöhemmin puhelimessa, että matkalla hoitajakaksikko oli keskittynyt lähinnä intensiiviseen riitelyyn ja naksujen syömiseen) - esimerkiksi Matiasta ei aluksi meinattu saada mukaan ollenkaan. Kilahdus oli helvetin lähellä ja totesin painokkaasti, että Matias lähtee mukaan eikä vaihtoehtoja ole. Kaksikko lähti lanssilla kohti Brasovia ja minä jäin nukkumaan levottomasti. Yöllä sain viestin jossa kerrottiin molempien jääneen sairaalahoitoon ja että tietoa jatkosta ei ollut.

Aamulla heitin koko trekkaus- ja kuvauskalustomme selkään (yhteensä 3 rinkkaa ja 2 kameralaukkua) ja painoin bussikyydillä Brasoviin. Tällä välin sain selville, että Matias oli onnistunut tavoittamaan IF:n kautta suomalaisen lääkärin, joka tulisi arvioimaan sairaalan tason ja jatkotoimenpiteet. Kävin toimittamassa kaksikolle puhelimen laturit ja muuta sälää ja pakko on myöntää, että kyse oli harvinaisen karusta, ankeasta ja epähygieenisen oloisesta laitoksesta. Katossa oli oksennusta eikä Terhille ja Matiakselle oltu annettu ruokaa tai vettä. Terhikin oli laitettu tippaan vaikka mitään pahoinvointioireita ei ollut. Matiasta ei päästetä sairaalasta ulos, vaikka mitään oireita ei ole, koska taudin pelätään leviävän.

Viimeisimpien tietojen mukaan kaksikko viettää seuraavan yön vielä sairaalassa ja pääsee sen jälkeen toivon mukaan pois. Terhin diagnoosia ei ole vielä saatu, mutta H1N1-tartuntaa pidetään todennäköisenä. Heti kun duo pääsee sairaalasta, järkkäämme junakyydin Bukarestiin ja sieltä lennon Helsinkiin - vaikka minä ja Matias olemmekin toistaiseksi oireettomia, on mahdollista että tauti kellistää meidätkin sängynpohjalle ja sitten olemme todella vaikeuksissa täällä.

Hyväksi onneksemme saimme lähes kaikki Romanian materiaalit kuvatuksi ennen tämän episodin alkamista - Moldovaan emme jatka, mutta demo saadaan tehdyksi ilman niitäkin. Nyt prioriteetti on vain se, että pääsemme kaikki ehjinä kotiin mahdollisimman pian.

Vaikka tilanne vaikuttaakin hieman uhkaavalta, täytyy kuitenkin muistaa kaiken tämän kaaoksen keskellä, että näinkin vakavan tapauksen kanssa ei ulkomailla ole vaarallista, kun lähellä on hyviä ystäviä ja pää pysyy kylmänä.


maanantai 2. marraskuuta 2009

Trans trans transsylvania

Terveisiä pimeästä Romaniasta, Brasovin hoodeilta! Slovakian intensiivikurssi on nyt taaksejäänyttä elämää, ja jäljellä on väsymyksen lisäksi vain suuri määrä hulluja muistoja ja toinen toistaan omituisempia muistikuvia, joiden varmuudesta ei voi olla aivan viimeiseen asti varma.

Mitä sitten jäi Slovakiasta jäi käteen? Noh, ainakin arpi kyynärpäähän, kun juutuin Tatrapark-vesipuistossa vesiliukumäkeen ja jouduin ensiapuun paikattavaksi :D Mutta sen lisäksi söimme kyllästymiseen asti (ilmaista) a’la carte-ruokaa ja joimme itsemme turvoksiin virvokkeista. Toiseksi viimeinen yö valvottiin porukalla ja tehtiin taittotyötä kansilehtistä varten InDesignit tulessa kello 08 saakka aamulla. Lopputulos saa hymyilemään, ollaanhan me suomalaiset vaan joukolla ammattilaisia!

Viimeisen illan juhlat tiivistivät kaikissa omituisuudessaan koko reissun – paikallisbaari Starohorskassa seinällä olevat porat, sukset, noita-akat ja alastoman Mariah Careyn kuvalla höystetty jukeboksi riitelivät keskenään, jonka lisäksi sahajauholla täytetyt metsän eläimet tuijottivat meitä kiiluvilla nappisilmillään baarin pimennosta.

Kun baari päätti kello 02:30 sulkea ovensa, saimme fidduunduneelta baaritytöltä ostettua mukaamme muutamalla eurolla litran viinapullon ja limukkaa. Jotta outous ei olisi loppunut tähän, täysin sekaisin oleva kurssitoverimme päätti vielä pisteeksi iin päälle varastaa baarin nurkasta mukaansa täytetyn ketun… (Loppuillasta se kettu alkoi puhua, ja sai porttikiellon jatkoille äidyttyään totaalisen ärsyttäväksi vonguttuaan suukkoja kaikilta.) Myöhempiä havaintoja ko. eläimestä ei ole, mutta huhut kertovat jonkun lähteneen aamutuimaan vapauttamaan sitä takaisin luontoon…

Seuraavana päivänä teki hieman heikkoa nousta täyteenpakatun henkilöauton sikaosastolle ja tiedostaa se pikkuseikka, että edessä tosiaankin on kolmen tunnin matka Budapestiin. Onneksi 80-luvun hittien siivittämänä matka hujahti hetkessä…. NOT. Noh, kaiken sekoilun jälkeen meidän täysin sekaisin oleva kuskikin sitten päätti eksyä Budapestin lähiöihin ja joutui lopulta pyytämään paikallisen taksin ajamaan meidän edessä lentokentälle.

Lopulta kaiken harhailun jälkeen Budapestin lentokentällä jätimme pikaiset hyvästit muulle suomalaisporukalle, joka oli suuntaamassa lähes suorilla lennoilla kohti Oulua. Väsymyksen ja alkavan reissustressin kourissa tuntui raskaalta ajatella, että muut ovat seitsemän tunnin päästä jo takaisin kotona, mutta itse siinä vaiheessa luoja tietää missä.

Tarkkoja suunnitelmiahan meillä ei ole missään vaiheessa ollut muuta kuin jossain Iikan raapustamissa neuroottisissa reissuaikatauluissa (joita vaivaudumme Matiaksen kanssa harvemmin lukemaan, saati sisäistämään lukemaamme), ja vielä lentokentälläkin pohdimme Matiaksen kanssa kuumeisesti että missähän meidän pitikään se herra Kivi treffata – Brasovissa vaiko Bukarestissa? Oman laiskuutemme uhreina emme kehdanneet soittaa itse kohdehenkilölle, vaan otimme yhteyttä Iikan kauniimpaan puoleen Suomeen. Julia epäili, että meidän olisi viisainta suunnistaa Brasoviin, joten ostettiin sitten junatiketit välille Budapest - Brasov. (n. 60e/nokka, opiskelijakortille myyjätäti vain tuhahteli)

Junassa me tositrävellerit (;D) kohtasimme taas tuhansia uusia haasteita – kuten sen, miten hitossa junan väliovi saadaan auki jotta päästään toiseen junavaunuun, ja mikä hemmetin nappula se huuhtoo sen pytyn tyhjäksi, eikä kutsu vain serviisiä paikalle tuomaan jäähtynyttä kahvia… Kaiken jälkeen sammuttiin heti vaaka-asentoihin päästyämme, mutta uni keskeytyi useasti saavuttuamme Romanian rajalle. Innokkaat rajavartijat tutkailivat passejamme useaan otteeseen, ja totesivatten lopulta meidän olevan kelpo kamaa päästettäväksi yli rajan.

Hetkeä ennen määränpäätä seuraavana aamuna noin kello 06 konnari toi meille aamupalaksi suklaacroissantin ja persikkamehua. Niistä saatiinki sitten verensokerit tarpeeksi ylös, että pystyttiin kohtaamaan Iikka lumisateisessa Brasovissa. Siellähän se, asemalla heilui tukka kynittynä ja kamera kourassa – oli vaikea tunnistaa sitä, ku se näytti niin kerjäläiseltä, ettei ne kerjäläiset siinä vieressäkään onnistunu näyttämään yhtä surkeilta.. Ei siis muutako taksi alle ja hotellille! (13e single room meikäpojalla. Pojat majoittuu keskenään samassa huoneessa hintaan 18e yö. Aro Sport on paikan nimi. Kiivettyäni kolme kerrosta portaita yskäisenä ja hikisenä, 100kg kamppeita ylläni ymmärsin, mistä tuo nimi tulee)

Seitsemän tunnin päiväunien jälkeen käytiin kaupungilla syömässä ja nyt mietimme hotellilla, että mitäs seuraavaksi. Uskon vuorossa olevan kahvilakeikan, jossa tilaan vähintään tuplaespresson ja jatkan suurta väittelyä siitä, millainen tulee huominen olemaan. Sen kun tietäisi… Mutta tällä hetkellä pelkästään tämäkin riittää – suuri tietämättömyys kaikesta, paitsi siitä että olen olemassa. Kun avaan silmäni sängyssäni ja katson ulos, edessäni avautuu näkymä vuoresta, jonka rinteellä lukee Hollywoodin tyyliin “Brasov”. Kaikesta raukeudesta ja väsymyksestä huolimatta huomaa silloin hymyilevänsä – ja noina hetkinä tuntee taas olevansa enemmän elossa kuin tavallisesti.

Nyt on aika jatkaa Railaway-kuvauksia, joten pysytäänpä linjoilla! ;)

<3, Terhi

tiistai 27. lokakuuta 2009

Vielä muutama päivä

Slovakian duo on pitänyt melkoista hiljaiseloa blogin suhteen, mikä on meikäläisellekin pettymys (ainoastaan siksi että minua kiinnostaisi nähdä ja kuulla, millaista meininkiä siellä pidetään). Toisaalta ymmärrän paremmin kuin hyvin Terhin ja Matiaksen bloginpäivittämisen harvaa tahtia: paitsi että kaksikko on korviaan myöten työn touhussa (Matias kertoi päivittäisen toiminnan kestävän aamukuudesta iltakuuteen), reissussa koneella istuminen jää yleensä minimiin. Ja näinhän sen pitää ollakin, Facebookia ja muita härviä ehtii pyöritellä kotomaassakin!

Vaikka olen itsekin pahasti intter net-riippuvainen (uutiset ja FB tsekataan joka aamu kännykällä lokaatiosta riippumatta), ulkomaankomennuksilla luotan perinteiseen ruutuvihkoon nettiblogien sijaan. Bloginteosta saattaa syntyä turhanpäiväisiä paineita ja reissussahan pyritään irroittautumaan kaikista pakoista. Lisäksi pitkä periodi vailla tietoyhteiskunnan tulvaa tekee eetvarttia itse kullekin.

Lyhyiden nettikeskusteluiden perusteella sekä Terhin että Matiaksen fiilis on tapissa ja molemmat odottavat kuumeisesti kuvaushommien alkamista. Viimeksi Matiaksen kanssa jutellessani tämä kertoi ulkoa kuuluvan jälleen kerran laukauksia: alueen väestöllä on tapana ammuskella ilmaan tuon tuosta. Eräs dokumenttiporukan tyypeistä oli lähtenyt jatkoille paikallisen metsästäjän kanssa ja saanut todistaa slovakialaista macho-kulttuuria: riistaheppu oli alkanut illan edetessä roimia ilmaan venäläisellä Mosin-Nagant -sotilaskiväärillä. Toivotaan, että kaksikko ilmestyy Brasoviin ilman ylimääräisiä rintakehässä irvisteleviä hengitysreikiä.

Kotimaankin tunnelmat ovat olleet ankarat: samaan nippuun on sidottu esituotannon säädön määrä, erittäin vahvaa stressiä, päivien äkkinäinen lyheneminen ja orastava flunssa viheliäisine oireineen ja tuo vihta painaa niskaa uskomattomalla draivilla. Hommat ovat onneksi pitkälti hoidossa: eilen käväisin ostamassa loputkin puuttuvista varusteista (joihin kuuluu mm. valkosipulijauhetta, hautakynttilöitä, Salmiakkikossua ja pimeässä loistavia vampyyrinhampaita - RailAwayn demo 2 tehdään ainoastaan goottiyleisöä ajatellen) ja ainoastaan yksi majapaikka on vielä varmistumatta (Brasovissa sijaitseva Aro Sport ilmoitti huoneiden olevan varattuina herroille Kivi, Matias ja Touvinen - saa nähdä pitääkö Terhin vaihtaa sukupuolta jotta päästään kirjautumaan sisään). Vielä pitäisi sopia kommunistikontaktin kanssa käytännön järjestelyistä, analysoida käsistä tovi ja tehdä lopullinen pakkaus, mutta muuten esituotanto alkaa olla tässä.

Stressi on jotain uskomatonta: normaalistikin ennen matkaa minulla on tapana pyöritellä kaikkia mahdollisia uhkakuvia pääkopan sisäpuolella, mutta nyt niitä on paljon aiempia kertoja enemmän. Eipä sinänsä ihme: kyse on kuitenkin tilanteesta, jossa monivuotisen unelman toteutuminen on lähempänä kuin koskaan. Jos kaikki menee putkeen, ei ole lainkaan mahdotonta, että sarjaa lähdetään oikeasti tekemään.

Se on onneksi varmaa, että neljän päivän kuluttua tuijotellessani pienenevää Helsinkiä alapuolellani ja reissumusan kaikuessa korvissa, ei mikään enää pelota, stressaa tai huoleta. Tien päällä ihmisen mieli on vapaa vastaanottamaan tulevat haasteet.

lauantai 24. lokakuuta 2009

Dobri den!

Pahoitteluni blogitekstien vähäisestä määrästä, mutta yleinen säätö on pitänyt meidät hyvinkin kiireisenä! (eli ilmaisen oluen juominen, sekä kiireiseltä näyttäminen ilman perusteltua tekemistä...)

Saavuttiin siis tänne Stare Horyyn sunnuntai-iltana (pieni kylä Banska Bystrican lähellä, n. 15km metsään), eli viikko on vierähtänyt nopeammin kuin olisi edes voinut luulla. Saapuessamme tänne meille kerrottiin, että tälle viikolle ravintolaan on 150e piikki, jonka saamme tuhlata mihin vain haluamme. (ensi viikolle tulee uusi 150e piikki, heh) Lisäksi saatiin tälle viikolle 100e käyttörahaa räpylään, ja ensi viikolla siis sama. Hassu juttu vain on, ettei täällä saa rahaa menemään mihinkään. Kuten sanoin, kaikki on maksettu - eli tuossa tuo vihreä raha vain pyörii lompakontukkeena. Eikös olekin kaverit matkailu kallista? ;)

Ryhmiemme tarkoitus täällä on tehdä dokumenttielokuvia, ja jokaisen ryhmän 5 sekalaista jäsentä yrittävät puhaltaa yhteen hiileen. Omassa ryhmässäni on kaksi slovakialaista, yksi tsekki sekä yksi liettualainen. Slovakit eivät puhu englantia lainkaan, ja dokumenttielokuvan tekemisestä meillä kaikilla on oma mielipiteemme. Esimerkiksi kuvaaja haluaa ehdottomasti zoomata koko ajan, ja sillä aikaa mä itken verisiä kyyneleitä kun kukaan ei estä sitä. (meillä ei taida olla neljällä kasetilla vielä yhtään steadya kuvaa, hienoa..) Mä olen vakaasti sitä mieltä, että päätän vasta editoinnin jälkeen haluanko nimeäni koko tuotteeseen... :D Mut kerrotaanpa sitten miten kävi!

Niin ja jostainhan Matiaksen kanssa kaivettiin itsellemme flunssatkin. Olen tätäkin kirjoittaessani kääriytynyt peittoon ja tärisen nokka vuotaen. Yskään taitaa sekoittua verta, ja kylmyyden aallot sekoittuvat hetkittäin tuskaiseen hikeen. No, ehkä tämäkin tästä - illalla pitää lääkitä itseään teellä ja rommilla!

Matias on ottanut loistavia kuvia, mutta jätkä on nyt Spania Dolinassa kuvaamassa kaivosraunioita, joten en voi julkaista mitään maistiaisia. Pakotan sen kuitenki laittaan kuvia tänne ihan pikimmiten, joten elekäähän hättäilkö! Nyt taidan lähteä ottamaan pienet parantavat nokkaunet, että jaksaa riehua vielä illankin.

Hei ja moi, munavoi!
- Terhi

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kateus, tuo suomalaisen mielenlaadun ehtymätön biopolttoaine

Slovakiasta kajahtelee terveisiä: on omat hotellihuoneet, roima piikki hotellin ravintolassa ja muutenkin täysihoidolta kalskahtavaa meininkiä – älkää siis uskoko niitä tulevia selviytymiskertomuksia, joita Terhi ja Matias tulevat blogiin suoltamaan. Siellä ne makaavat lämpimänä vällyissä, vetävät järettömän hyvää slovakkiolutta naamariin ja nauravat paskaisesti meikäläiselle, joka ahdistuu kuuden aikaan tulevasta pimeästä, liukkaista autoteistä ja käsikirjoittamisen loputtomasta suosta. Voi tätä katkeruuden kalvavaa kalkkia, kateuden pistäväntuoksuista lipeää.

No ei. Tosiasiassa olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että molemmat treenaavat kuvallista ilmaisua ulkomaisissa oloissa ja saavat samalla pötkötellä luksuksen keskellä. Mutta reissukateus iskee aina, kun joku muu lähtee eikä itse pääse. Voi sitä myrtymyksen määrää kun Facebook täyttyy valkohiekkarantaisista valokuvista ja itsellä on tyytyminen jäiselle katukivetykselle levitettyyn soraan. Tätä kärvistelyä välttääkseni kehitän aina alitajuisen tai mahdollisesti jopa konkreettisemman suunnitelman tulevasta matkasta. Se ei poista oireita, mutta lievittää kuitenkin.

Merkillistä kyllä, reissukateus tuntuu olevan kaikkein kovin niillä jotka eivät itse matkusta. On lannistavaa kertoa omista matkasuunnitelmistaan sille tietylle kurapersielle, joka ensimmäisenä alkaa tuhahdella: ”Miten sulla on aina rahaa reissata, itsekin nostan opintolainaa eikä tässä mihinkään ulkomaille repeä...”. No ei varmana repeä, kun paalu palaa viikonloppuna pystäreihin ja lihatiskeihin, bemarin rassailuun ja känkkylöiden roiskeläppiin. Hämmentävän suuren osan ajatuksissa reissaajanuori on jonkin sortin kultapossu, yhteiskunnan loinen tai hippiretku vapaamatkustaja – valtaosa suomalaisista ei tiedä, ettei matkailu ole hirvittävästi kalliimpi harrastus kuin mikään muukaan, mikäli osaa säästää, säätää ja sopeutua. Ja kun pakettimatkailussa parin viikon Thaimaankeikasta saa pulittaa reilusti yli tonnin, onhan se käsittämätöntä miten joku pärjää samalla rahalla parikin kuukautta ulkomailla.

Toisilla reissukateus pompsahtelee pintaan ennakkoluuloisena päivittelynä: ”Miten sinä sinne ilkeät lähteä, eikö siellä ole niitä hirveitä ötököitä ja rosvoja ja vaikka mitä?”. Ne reissaajat, jotka kulkevat pakettimatkakohteiden ulkopuolella, törmäävät tähän ilmiöön tuon tuosta. Kun itse pyrkii selittämään, miten tajuttoman siistiä on istua kynttilänvalossa kilometrien levyisen joen rannalla ja kuunnella takapihan sammakko-orkesteria, keskustelukumppani alkaa kaivaa esiin paratiisin käärmeitä. Eikö siellä ole hirveän kuuma? Eikö ne torakat tule ihan joka paikkaan? Miten voitte luottaa niihin paikallisiin, nehän varastaa kaiken minkä irti lähtee? Suurin osa näistä päivittelijöistä haluaisi itsekin suunnata perinteisten kuvioiden ulkopuolelle, mutta tahtoa ja uskallusta ei ole tarpeeksi – sitten kyseenalaistetaan toisten kokemusten mielekkyys ja saadaan oma arki tuntumaan arvokkaalta ja turvalliselta.

Jokainen reissaaja tietää sen, että rahaa järjestyy matkahommiin aina ja olosuhteista selviää oikealla asenteella. Kateellisuusnillittäjät verhoavat käytännön syihin sen yksinkertaisen tosiasian, että heiltä puuttuu munaa lähteä omalta mukavuusalueeltaan. Älä kadehdi vaan luo kateutta - meikäläinenkin sietää juuri ja juuri Slovakiasta kuuluvaa riemuvirttä sen tiedon varassa, että kohta mennään itsekin!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tahdon nähdä tulen jonka savua jo haistelen - kiitorata on kuuma

Nyt kun kaikki pahin pakkaaminen ja lähtösäätö alkaa olla hallinnassa, voin hetkeksi pysähtyä tietokoneen ääreen kokoamaan itseni ja ajatukseni. Lähtö Slovakiaan on siis noin parin tunnin päästä, ja tuntuu että kaikki on vieläkin hajallaan - vaikka toivon kovasti, ettei ole!

Ympäri mun kämppää lojuu muistiinpanoja pakkailuista. Niiden perusteella saa sitten helposti kamansa nakattua rinkkaan ja koko hommaan tuhrautuu noin puolet vähemmän aikaa mitä satunnaisella tavaroiden haalimisella. Viimeisimmät muistiinpanot koskevat lähinnä asunnon kuntoa: roskien vienti, jääkaapin tyhjennys, tiskien tiskaus, kasvien kastelu (niiden harvojen, jotka vielä ovat sinnikkäästi elossa!), pullojen vieminen kauppaan, ei mainoksia-kyltti oveen. Odotan innolla mitä unohdan - sen minkä asuntoonsa mätänemään jättää, se kuukauden päästä sinua ovella moikkaa kun tulet takaisin....

Keskiviikkona tuli sitten pidettyä vahingossa läksiäisjuhlatkin - mikä tahansa syy pippaloihin kelpaa meikäläiselle! Tarkoitus oli pitää parin henkilön illanistujaiset, mutta lopulta laskin 33 neliön yksiöstäni 17 juhlavierasta. Oli mahtavat kemut! Ja pahoitteluni heille, jotka kokevat jääneensä ilman kutsua - nämä juhlat tapahtuivat siis täysin spontaanisti ja puolivahingossa, täysin suunnittelematta. Lupaan, että jos tältä reissulta taas hengissä selviää niin sitten pidetään tervetulojuhlat, jonne lupaan käskeä kaikki ketkä tiedän - ja vähän muitakin... (niin ja pikkuvinkki: älkää missään nimessä ikinä pitäkö läksiäisiä lähtöä edeltävänä päivänä. Asunto näytti olevan tornadon jäljiltä, ja se mun päässä jyskyttävä tango deliriumki vain nopeutti tahtiaan seuraavan illan mittaan....)

Mutta nyt on lähdettävä haistelemaan maailman tuulia ja aiheuttamaan kauhua ja pahennusta muihin kulttuureihin. Pysykäähän linjoilla, lupaamme että mahdollisuuksien mukaan tämän päivityksen jälkeen ainakin meidän kaksikolta (nappaan nimittäin Matiaksenkin mukaan!) mahdollisuuksien mukaan alkaa puskea tänne myös videoklippejä ja kuvia. Tiedän; tuskin maltatte odottaa! ;)

sisko tahtoisin jäädä
mutta moottoritie on kuuma
kaupunkien valot mulle huutaa
tahtoisin selittää, mutta laiva odottaa
sä olet mulle unelmaa mutta maailma on totta


- Terhi (ja Matias)

tiistai 13. lokakuuta 2009

Hajanaisia ajatelmia säädön kurimuksesta

RailAway on kohta kävelyiässä - noin 12 kuukautta sitten starttasimme hommat. Sen jälkeen ei ole kulunut päivääkään, ettei proggis olisi ollut jollain tapaa mielen päällä. Vaikka nyt ollaan jo kakkosdemon tuotannon kynnyksellä, tekemistä on loputtomasti ja stressiarvot veressä huutavat hoosiannaa.

Terhin ja Matiaksen tie käy kohti Slovakiaa sunnuntaina (kaksikko osallistuu intensiiviselle dokkarikurssille ennen matkan alkua) ja esituotannon loppuvaiheet ovat vahvasti käsillä. Homma pelaa kaikilla sektoreilla ja viime viikon kiivaan kinastelun jälkeen demokratia toimii jengissä entistä paremmin - nyt kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen eivätkä omiin muniinsa/munanjohtimiinsa. Käsikirjoitus on valmiinpuoleinen, matkasuunnitelma lyöty lukkoon ja lennot varattu, mutta vielä tekemistä piisaa - skriptin lopullinen hiominen, reilikorttien hakeminen, varusteiden pakkaaminen, miljoonat tuotannolliset paperihommat ja kuvauslupien hankkiminen Euroopan ankarimmilta byrokraateilta (diktatuuri kun tykkää valvoa, miten heistä maailmalla puhutaan)...

Matkan alkusäätöjen aiheuttama paine, stressi ja ahdistuneisuuden tunne ovat tuttuja jokaiselle pidempää keikkaa heittäneelle. Vaikka kuinka käynnistäisi matkasuunnittelun hyvissä ajoin, siitä huolimatta viimeiset kaksi-kolme viikkoa (toki persoonasta riippuen) menevät hillittömän lähtösäädön parissa. Leikkaa tukka, hommaa vakuutus, punnitse rinkka, aja trekkikengät sisään, hyvästele kaverit - lista tuntuu loputtomalta eikä lyhene millään. Yöllä mielessä pyörii pelko ja ahdistus: mitä on unohtumassa, mitä jos koko reissun onnistuminen onkin kiinni siitä yhdestä pienestä jutusta jota en muista?

Kuten yleensä, stressaaminen tulevista tapahtumista on totaalisen turhaa - niiden sujumista ei voi ennustaa, mutta niihin voi valmistautua toimimalla järkevästi. Hyvä konsti säätöstressin niittaamiseen on tehdä itselleen selkeä, riittävän väljä ja kaiken olennaisen kattava to-do-lista, joka antaa riittävästi aikaa kaikkien askareiden suorittamiseen. Ja tämä lista kannattaa hahmotella paperille jo siinä vaiheessa, kun lennot ovat varatut ja reissuunlähtö varmistunut, ei kuukausi ennen lähtöä (esimerkiksi rokoteohjelmat saattavat olla parikin kuukautta pitkiä kaikkine tehosteineen).

Kun sitten seistä töröttää rinkka selässä Helsinki-Vantaalla, matkaanlähdön ainutlaatuinen fiilis on täysi, tyydyttävä ja totaalinen, kun tietää hommien olevan kaikin puolin reilassa. Siinä vaiheessa ahdistuneisuus katoaa ja mielen täyttää seikkailu - nyt mennään eikä meinata!

Tuota tunnetta odotellessa nämä kaksi ja puoli säätöviikkoa kuluvat siivillä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Reissukemia ja kaverit - myrskyä myrskyn edellä!

Sillä aikaa kun pojat nyhersivät tänne reissublogiin edellistä viestiä kotisohviltaan ja kehottivat jengiä lähtemään ulkomaailmaan empimisen sijaan, kiersi tämä tyttö ympäri Suomea kiskot höyryten. Että semmosia matkalle vannoutuneita ryhmänjäseniä meillä on nää pojat, oikeita reissukuninkaita! Kuunnelkaa vaan joo niiltä kuumimmat menovinkit ja matkaohjeet!

Vakavasti ottaen jokainen tyyppi tässä projektissa on kuitenkin paiskinut omalla tahollaan määrättyjä hommia ihan kunnolla. Iikka on sauhunnut menemään tehden aivan kaikkea mitä kuvitella voi, Matias on säätänyt kalustoa sormet verillä ja Julia on luultavasti silmät kierossa vääntänyt meille graffaa ja sykkiviä palloja. Mä itse olen onnistunut vain näyttämään onnistuneesti siltä, etten saa mitään aikaiseksi omilta menoiltani, joten se mitä sitten tapahtui olikin jo ihan odotettavissa...

Eli homma kärjistyi nyt siihen, että päätimme lopettaa koko tämän tuhoontuomitun Railaway-ohjelman tekemisen ja peruimme varatut lentomme ulkomaille. Emme puhu enää keskenämme, ja alamme kukin keskittyä tahoillamme omien urasuunnitelmiemme rakentamiseen.

... NOOOT! Hahahaha! Mä vaan pelleilin! Siellä jo ihmiset taputti käsiään että jes, johan noista päästiin, mutta ikävä kertoa, että se oli vaan linjallemme tuttu paska vitsi! (sääli ettei asiaankuuluvaa illistelyä ja naamanvääntelyä voi toteuttaa näin tekstimuodossa...)

Tosin vitsissäni oli myös osa totta, sillä mä tosiaan mökötin kokonaisen yhden vuorokauden. Ryhmässä, joka koostuu neljästä vahvasta persoonasta, on vaikea välttää yhteenottoja - jos ne vältetään, niin varmasti ainakin pinnan alla kuplii. Sen takia ollaan otettu ikään kuin tavaksikin myllyttää toisiamme välillä aivan kunnolla, sanoja säästelemättä. Taitaapa osa kiukusta olla tallennettuna nauhoitteillekin... (luuliko joku tosiaan, että suurin kritiikki ryhmäämme kohtaan tulis jostain sieltä ulkopuolelta? luulitte väärin!)

Asiat siis kärjistyivät kunnon kipakkaan yhteenottoon, josta ei puuttunut ärräpäitä eikä draamaa. Sääli vain, ettei noista jätkistä näytä pääsevän eroon vaikka niitä kuinka pyörittäis sanamyllyssä... Ei kulunut kauaakaan, kun raivon kuumentamat tunteet jo taas kerran viilenivät normaalitasolle - liekö juuri Ouluun sataneella ensilumella jotain tekemistä asian kanssa.

Perimmäinen syy miksi nostin tällaiseen aiheen esille on se, ettei homma ole aina yhtä seesteistä kuin miltä se ehkä päällepäin näyttäytyy. Hommat tuppaavat kärjistymään varsinkin ulkomailla, ja iloisten Facebook-reissukuvien takana voi olla hyvinkin epäonnistunut loma idiootiksi osoittautuneen toverin kanssa. Ei ole mikään uusi reissutarina, ettei esimerkiksi reilille lähtenyt paras kaveri enää kannakaan kyseistä titteliä reissun päätyttyä. Erilaiset kiinnostuksenkohteet, erilainen tapa käsitellä stressiä ja vastoinkäymisiä, sekä matkan aikana reissukumppanista paljastuvat pimeät puolet voivat olla hyvinkin tuhoisa yhdistelmä ystävyyssuhteelle.

Mutta älkääs peljästykö! Toisaalta reissu on loistava tapa myös kokeilla ihmissuhteen kestävyyttä, ja voisinkin kokemuksesta sanoa yhteisen reissun olevan niin vahva ystävyyden mittari, että jos siitä selviää, selviää lähes mistä vain. Jokaisen myllytyksen päätteeksi tämäkin reissuporukka on ottanut fyysistä kontaktia nyrkkien sijaan pitkillä halauksilla, ja hetkeä myöhemmin riidan aiheuttaneille asioille on voinut jo nauraakin.

Osalla ryhmästä on nyt 10 päivää reissun starttaamiseen, joten katsotaanpa naurattaako vielä silloin. Ja jos naurattaa, niin kenellä...

Antoisia ja onnellisesti päättyviä riitoja kaikille toivottaen, Terhi

maanantai 5. lokakuuta 2009

RailAwayn reilivinkit 1: Haaveilu

”Olis siistiä lähtiä reissuun, vaan ku ei ole rahhaa eikä oikein aikaakaan ja eikö ne kerjäläiset tuu justiinsa sieltä…mahtavaa kyllä olis lähtiä vaan ehtiihän sitä myöhemminkin…”

Paskat ehtii. Tai saattaa ehtiä, mutta koskaan ihmisellä ei ole tarpeeksi tunteja ja euroja tai maailmalla niin auvoisaa tilannetta, että nuo kriteerit täyttyisivät. Paras RailAwayn porukan korviin kantautunut selitys Aasian reissusta kieltäytymiseen kuului ”No kun siellä on niitä thaimaalaisia huoria…”.

Jos sisälle syttyy reissukipinä, sitä ei saa tukahduttaa! Tuo mahtava kipristely on vienyt tämänkin porukan immeisiä kolmelle eri mantereelle ja yli kahteenkymmeneen valtioon. Paras tapa ruokkia liekkiä on jatkuva reissuhaaveilu ja siitä on noviisinkin hyvä startata.

Ensimmäisen matkakohteen valinnassa ei kannata rääkätä itseään: unohda ”kokeneiden trävellereiden” kommentit pilalle turistisoituneista kohteista ja muu yleinen kätinä. Matkailun viehätys rakentuu omakohtaiselle kokemiselle ja omien kokemuksien korostamiseen liittyy harmillisen monesti muiden elämysten vähättely.

Omien kokemusten ylentäminen ja muiden sylkeminen synnyttää vastenmielisen termin ”väärin matkustettu”. Tätä syytöstä ei koskaan esitetä suoraan, vaan se kohdistetaan märkäkorvalle kohdetta, majoituksia, harrasteita sekä ruokakokemuksia vähättelemällä ja arvostelemalla. Pakettimatkakohteet ovat automaattisesti Anuksen Karjalasta, hotellissa nukkuminen on turistin hommaa ja Mäkkärissä ei saa syödä vaikka kaikki muut lafkat olisivat kiinni ja takana vuorokauden junamatka ankarassa ripulissa.

Törkeimpiä tylyttäjiä ovat yhden pidemmän matkan tehneet reissaajat, jotka ovat mielestään riittävän kokeneita sanomaan muille, mitä tehdä ja minne mennä (paradoksaalista on se, että nämä samat ihmiset eivät halua sinun tunkevan heidän tontilleen). Kitisijät ovat unohtaneet ensireissun jatkuvan tunnevyöryn, joka tekee kaikesta uudesta automaattisesti mahtavaa ja ainutlaatuista. Jätä tämä kuppikunta märmättämään keskenään ja haaveile miten haluat.

Kun kipinä ensimmäisen kerran syttyy, ei lentoja tarvitse varata samana iltana (esimerkiksi Iikalla on suuria vaikeuksia hillitä itseään innostuksissaan – onneksi muu ryhmä palauttaa herra Visionäärin maan pinnalle). Anna mielen mennä. Jos pitää nähdä yksi paikka ennen kuolemaa, mikä se on? Jos se on Pariisi, ala haaveilla äläkä anna kenenkään lannistaa innostustasi. Matkailussa on kyse omasta ajasta ja henkilökohtaisista kokemuksista, joten nyt saa olla itsekäs!

Lueskele foorumeita (vaikkapa LP:n Thorn Treetä, Pallontallaajia tai Strandedia), leiki Google Earthilla, lue reissublogeja ja selaa alueesta kertovaa matkakirjallisuutta (osia Lonely Planetin oppaista voi lukea ilmaiseksi täällä). Ime vaikutteita kaikkialta. Kokonaiskuvan hahmottamisen jälkeen voi alkaa tarkemman suunnittelun.

Älä ahdista itseäsi nurkkaan heti alussa – siten haaveet konkretisoituvat varmemmin.

Seuraavassa reissuvinkkiosiossa annetaan konkreettisempia ohjeita matkan suunnitteluun.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Latvia-loivennusta ja tietoa tulevasta

Sateetonta syyskuuta teille, matkustavaiset miehet ja naiset!

Maanantaina nettiin turskautettu RailAwayn Latvia-demo on kerännyt parissa päivässä viitisensataa katselukertaa, mitä voi pitää parin päivän saldoksi erittäin mukavana. Kiitos kaikille demon katsoneille, meitä tukeneille ja myös kritiikkiä antaneille – kaikki palaute kelpaa ja luetaan tarkasti.

Koska RailAwayn ensimmäisen demon merkitys ei ole vielä kaikille valjennut, lienee syytä kertoa hieman tarkemmin mikä tuo kyseinen videopätkä on ja miksi se on tehty. Latvia-demo kuvattiin konseptin hahmottelemiseksi, ulkomailla tapahtuvan tv-toiminnan harjoittelemiseksi ja miljoonan pikkuasian oppimiseksi. Myös ryhmäkemian hiomisella ja yhteistoiminnan harjoittelulla oli ensimmäisen demon suhteen tärkeä merkitys – vaikka matkalla painava trio tuleekin toimeen hienosti kotimaassa, tien päällä asiat tuppaavat mutkistumaan.

Tiedostamme erinomaisen hyvin, ettei RailAwayn Latvia-demo ole useillakaan osa-alueilla ole vielä tv-tasoista materiaalia. Neljässä päivässä emme ehtineet päästä läheskään niin syvälle ohjelmassamme kuin olisimme toivoneet – lisäksi hyvää materiaalia ei syntynyt käsikirjoituksen mukaisesti, kun Lidon luistinrata olikin sula ja bussivuorot Liepajaan täysin erilaiset kuin netissä ja hostellilla ilmoitettiin. Puhumattakaan ruutupersoonien keskeneräisyydestä, kuvituksen ja koko ohjelman linjattomuudesta, mukavuusalueella pyörimisestä, rennon asenteen puutteesta...useat nettikeskusteluissa esille nousseet asiat on huomioitu myös työryhmän päässä ja kaikkia puutteita sekä virheitä parannetaan tulevassa demo kakkosessa.

Joten ei, me emme luule vielä olevamme valmiita emmekä pidä itseämme teeveestarboina. Syy siihen, miksi Latvia-demo laitettiin nettiin, johtui siitä että halusimme kuulla kansan syvien rivien palauttetta laajamittaisesti – ja sitä on tullut, mistä valtaisa kiitos teille kaikille. Älkää siis arastelko sanomistenne kanssa vaikkei tykkäysreaktiota olisi syntynytkään.

Tällä hetkellä työryhmä ahertaa demo kakkosen käsikirjoituksen parissa, jonka ensimmäinen versio on jo lupaavalla tolalla – viikonlopun ajaksi se laitetaan asiantuntija-analyysiin ja ensi viikolla aloitetaan ensimmäiset kuvaukset! Liikoja tulevasta demosta ei parane paljastaa, mutta Itä-Euroopassa soosataan tälläkin kertaa, tosin merkittävästi rankemmissa olosuhteissa kuin edellisessä. Kaksi veemäistä hommaa noussee ainakin esille: vuoristo ja vampyrismi.

Koska olemme tällä hetkellä äärimmäisen kiireen alaisia emmekä pysty tarjoamaan tuoretta materiaalia vaikka haluaisimmekin, joudutte tyytymään Iikan ja Terhin reissublogeihin. Vaikka niillä ei ole suoranaista tekemistä RailAwayn kanssa, joku voi niistä saada ideoita ja vinkkejä omiin reissuihinsa (joille toivomme teidän lähtevän HETI).

Kestäkää kelit ja haaveilkaa reissusta (jos ette sellaisella jo ole), sillä tämä syksy taittuu!

- RailAway Team


Iikan reissublogi

Terhin reissublogi

Ps. Liittykää myös FB-faniksi TÄÄLLÄ.


maanantai 28. syyskuuta 2009

Hyppää RailAwayn matkaan!

Kesällä 2006 aliupseerioppilas Kivi istui Sodankylän jääkärikomppanian pihalla ja selasi Sankarimatkailijan Prahaa. Mielessä kaihersi paitsi ajatus toisesta interrailmatkasta, myös tuon matkan kuvaamisesta matkailusarjaksi. Tuotantoyhtiöön esitetty toiveikais e-mail ei saanut koskaan vastausta ja idea painui unholaan.

Mieleen se kuitenkin jäi. Syksyllä 2008 Kivi, tuttavallisemmin Iikka, avautui ideastaan luokkatoverilleen Matiakselle. Muutamaa pähkäiltyä iltaa myöhemmin Iikka tiedusteli luokan pahapäisimmältä naisopiskelijalta, Terhiltä, olisiko tällä kiinnostusta liittyä mukaan uuden reissusarjan kehittämiseen – pimeinä syysiltoina kolmikko istui opiskelija-asuntojen lannistavassa valaistuksessa ja hioi synopsista, käsikirjoitusta ja reittisuunnitelmia.

Maalis-huhtikuun 2009 vaihteessa trio pakkasi rinkkansa, otti kainaloonsa kolmikennokameran ja suuntasi Latviaan tarkoituksenaan tehdä demo uudenlaiselle reissusarjalle – sarjalle, jossa kuvatut asiat olisivat mahdollisia kenelle tahansa, joka innostaisi nuoret suuntaamaan omatoimimatkoille ja joka palauttaisi Eurooppaan suuntautuvalle reppureissaamiselle sille kuuluvan arvon.

Muutamaa kymmentä Aldaris-tuopillista, kahta langattoman mikkilähettimen hajoamista ja lukuisia hillittömiä hetkiä myöhemmin ryhmä palasi Suomeen ja Iikka aloitti koko kesän kestäneen editoinnin. Graafikko Julia hyppäsi remmiin mukaan ja alkoi luoda RailAwayksi nimetylle sarjalle ammattimaista ilmettä (yrittäen näin kompensoida Terhin ja Iikan ruudulla näkyviä naamoja).

Elokuussa demo oli valmis ja ryhmä uusien haasteiden edessä. Vaikka ensimmäisestä pilotista saatiinkin paljon hyvää palautetta, selvää oli ettei tätä vielä tv-kanaville myytäisi. Ryhmä löi viisaat päänsä yhteen ja päätti toteuttaa syksyn 2009 kuluessa uuden kuvausmatkan ja hioa konseptin niin ammattimaiseksi, että RailAway viimein nähtäisiin televisioruudulla.

Tämä blogi siis seuraa unelman toteutumista – emme voi tietää, pääsemmekö loppujen lopuksi koskaan perille, mutta tärkeintä on matka. Tälle matkalle pyydämme myös sinut mukaan. Tekemisemme, kuvaamisemme ja muut puuhat päivittyvät tähän blogiin.

Tervetuloa RailAwayn kelkkaan!